E-text prepared by Tuula Temonen
Mäenlaskumatkoista koulutielle
Kirj.
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1918.
1. Mäenlaskumatka Kivimäen vaaralle.
2. Salon yksinäisessä talossa.
3. Salon satuja.
4. Hilpan kaupungissa-käynti ja sen seuraukset.
5. Kesäisiä puuhia.
6. Runo kesästä.
7. Metsän säveliä.
8. Aarteen etsintä.
9. Runo aarteen etsinnästä.
10. Kouluun.
1. Mäenlaskumatka Kivimäen vaaralle.
— Hei, hei, Karppa, elä laske sinne nurmelle päin! Laske tännejärvelle päin, tänne on parempi mäki. Karppa, Karppa!
Karppa mennä viiletti alamäkeensä niin että lumi pölisi ja peitti kokomiehen pehmeään, valkeaan ryöppyynsä.
— Sinä, Pyntys, elä ainakaan viitsi laskea hänen perästään! Tätäaitaviertä näin! Täällä on jyrkempi mäki, ja pitempi! Näin, helei!
Hilppa komenteli veljiään. Nämä olivat nuoremmat, joten hän katsoisanansa yltävän heidän ylitseen. Eipäs yltänytkään. Pojat laskettelivatpienillä suksillaan minne halusivat. Ja enimmäkseen juuri niihinsuuntiin, minne Hilppa ei halunnut. Pyntys suosi peltomäen kaakkoistakuvetta, joka ei laskeutunut nurmikolle eikä järvelle, vaan niidenvälillä olevalle niemekkeelle, minkä isoisä oli viime syksynä polttanutja perkannut siinä olevista pensaista ja nuorista puista paljaaksi. Eisillä ukkosella ollut siinä työssään mitään tarkoitusta, ei polttanutpeltoa eikä nurmea varten, mutta polttihan vain! Annapa häviävätmokomat häkkyrät, oli hän ähähdellyt hiessä-otsin siinä louhisellaniemekkeellä polttokangen ja kirveen kera häärätessään. Palakoot,palakoot, pakanat!
Nyt nuorin ukon pojanpojista käytti hyväkseen hänen työtään, ajaakarautteli lyhyillä suksillaan hänen puhdistamaansa maa-alaa kohti.
— Elä viitsi sinne ajaa! Hei, Pyntys, kuuletko, senkin nallikka, kunkehtaatkin tuonne ukon louhikkoon ajaa! Tänne on parempi, selvällejärvelle!
Pyntys ei ollut niitä miehiäkään, joka olisi kuunnellut. Hän mennähuhki vain niemekettään kohti.
— Ole vaiti, tänne on mitä paras mäki! Aja sinäkin tänne! Huhui, tännesitä on kelpo ottaa luikuja!
Ja Pyntys peittyi vielä sakeampaan lumipöllyyn kuin Karppa.
Karppa ei edes vastannutkaan mitään vanhimman veljen kieltoihin jahoukutteluihin, hän vain painoi itsepintaisesti sinne nurmelle päin,niemen kainaloa kohti, kesäiseen uimarantaan päin.
Aikansa lasketeltuaan omiin suuntiinsa kokoustuivat veljekset mäenkumpuralle ja jäivät siihen kukin levähtämään. Pyöreät poskethelottivat ja rinta kohoili nopeasti. Oli se antanut raikkautta sekätuottanut voimainkoettelua tuo kiivas laskettelu. Nyt ikäänkuinyhteisestä sopimuksesta otettiin yhteinen lepohetki.
Mitäs nyt? Tuntui kuin ei enää kenenkään heistä kannattaisi laskeanäitä mäkiä. Nyt oli lähdettävä muualle. Mutta minnekä?
Lähteä täytyi, sillä päivä oli vielä parhaillaan ja voimia ei oltukulutettu vielä kuin palanen alkupäästä. Sää taas oli mitä parhain,oikein erikoinen mäenlaskusää.
— Kivimäen vaaralle, kiljahti lyhyt, vanttera Pyntys ja rupesihuitomaan järven ja sen takana olevan metsän taa.
— Siellähän me oltiin kesällä, jatkoi hän, — ja miten hyväksi nähtiinsen pohjoispuolinen rinne, se, joka johdattaa suolle! Voi miten hyvärinne! Aivan paljas ja kivetön ja kannoton! Ja kaikki kuin luotu oike